Kirjoitukset tagilla ‘asiantuntija-osaaminen’

Roopen lukuvinkit

Eräs valmennuskonsultin työn hyvistä puolista on jatkuva ammattitaidon ja osaamisen päivittämisen tarve. Pyrin kehittämään omaa osaamistani erityisesti tekemisen ja käytännön oppimisen kautta sekä koulutustilanteissa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.

Silloin tällöin on kuitenkin mukavaa vaihtelua hakea virkistystä ja uusia ideoita myös alan kirjallisuudesta. Olen kohtuullisen aktiivinen lukija sekä äänikirjojen kuuntelija, joten minulta kysytään usein lukuvinkkejä ja suosituksia hyvistä liiketoimintaan, yrittäjyyteen tai myyntitaitoon liittyvistä kirjoista. Aloitankin nyt blogissamme juttusarjan, jonka tarkoituksena on antaa lukuvinkkejä sekä suosituksia myyjille, yrittäjille tai sellaisiksi aikoville sopivasta kirjallisuudesta.

Blogiin ilmestyvät lukuvinkit on jaoteltu kolmeen kategoriaan:

Kategoria 1: Perusteokset - kirjoja, joihin käytännössä jokaisen myyjän / yrittäjän olisi hyvä tutustua.

Kategoria 2: Edistyneille - Ns. edistyneille lukijoille suunnatut teokset, jotka ovat tarkoitettuja erityisesti syvällisemmästä ja/tai akateemisesta tiedosta kiinnostuneille sekä liiketoimintaan tai myyntityöhön laajemmin perehtyneille henkilöille.

Kategoria 3: Erikoisuudet - kirjoja jotka eivät välttämättä liity juurikaan myyntityöhön tai liiketoimintaan, mutta ovat mielestäni muuten mielenkiintoisia tai tutustumisen arvoisia.

Kaikki lukuvinkit noudattavat samaa kaavaa ja rakennetta:

Kirjan nimi:

Tekijä:

Ilmestymisvuosi:

Kategoria:

Yleiskuvaus:

Kenelle sopii:

Parasta kirjassa:

Huonointa kirjassa:

Muut kommentit:

Pyrin lukuvinkeissäni tuomaan esille myös kriittisyyttä joitain alan kirjoja kohtaan, joten lukuvinkkeihini saattaa joskus päätyä myös kirjoja, jotka eivät ole mielestäni erityisen hyviä tai suositeltavia. Jokaisesta lukemastani kirjasta olen kuitenkin aina myös oppinut jotain – jos en muuta niin sen, etten enää lue samaa kirjaa toista kertaa.

Keskityn blogin alkuvaiheessa perusteoksiin, edistyneemmille suunnattujen teosten ja erikoisuuksien aika on hieman myöhemmin tulevaisuudessa.

Aiheet: , , , ,

Miksi käynnistää aktiivinen myyntityö myös kehittyvissä maissa?

Lagos_waste

Minulla oli ilo olla mukana noin muutama viikko sitten ulkomaankauppaministeri Väyrysen ja noin 20 eri suomalaisen yrityksen edustajan kanssa Nigeriassa. Maa on näyttäytynyt viime aikoina monelle suomalaisellekin yritykselle hyvin potentiaalisena kauppakumppanina ison väestöpohjan ja mittavien luonnonvarojensa perusteella. Monet suomalaiset toimijat ovat kuitenkin tunnettuja vastahakoisuudestaan lähtemään uusille markkinoille, puhumattakaan aktiivisen myyntityön tekemisestä tälläisellä markkinalla. Mentaliteetti tuntuu olevan: “Jos joku joku tilaa ja maksaa, niin ihan kiva”. Kuitenkin, Suomen kiistattomasti tärkein kauppakumppani Venäjä omaa lukuisia näissä “kehitysmaissa” ilmeneviä piirteitä, jotka yleensä annetaan syyksi miksi markkinoille meno on niin vaikeata. Esimerkkinä vaikka korruptio ja turvallisuuden puute.

Kun ajattelee suomalaisia tuotteita ja palveluita, ne perustuvat melkein poikkeuksetta vahvaan osaamiseen. Paras paikka tälläisen osaamisen hyödyntämiseen on yleensä tilanne missä potentiaalinen asiakas vasta miettii ratkaisua ongelmaansa. Eikä myöskään ole tehnyt aikaisempia investointeja kyseisen ongelman ratkaisuun. Monesti tälläinen asiakas voi suoraan ottaa käyttöönsä ja hyötyä kaikkein eniten sen hetken parhaista toimintatavoista tai teknologioista, varsinkaan kun ostopäätöksen ympärille ei ole vielä pystytetty käyttöönottoa heikentäviä esteitä.

Esimerkkeinä tästä ovat jätteiden käsittely ja ympäristöystävällinen energiatuotanto, jonka osaaminen Suomessa on maailman kärkeä. Suomi ei monessa tapauksessa itse edes pysty tällä hetkellä käyttämään lukuisia näistä paremmista toimintamalleista tai teknologioista,  koska nykyisten ympärille on rakennettu niin vahva infrastruktuuri. Ei kai joku enää oikeasti luule, että jätteiden lajittelu on paras ensimmäinen vaihe esimerkiksi kotitalousjäteiden käsittelyssä. Tämän jälkeen sittten kuskata jätettä eri bensaa käyttävillä autoilla paikasta toiseen säilytettäväksi. On jo olemassa testattua suomalaista teknologia jonka avulla pystymme erottelemaan jätteen huomattavasti tehokkaammin ilman lajittelua ja vielä muuttamaan tämän lajitellun jätteen energiaksi! Jätteiden käsittelyä on kehitetty Suomessa pitkään ja vaiheittain, osaksi siksi sen ympärille rakennettu infrastruktuuri on niin vahva ettei kukaan suostu muuttamaan sitä lyhyellä aikavälillä. Tai kuka uskaltaisi kertoa edes taloyhtiön mummoille, että teidän harjoittama sekä valvoma jätteiden lajittelu on tosi tehotonta ja se pitäisi lopettaa samantien. En ainakaan minä (meidän taloyhtiön mummot tuntien).

Nyt on monessa kehittyvässä maassa oikea aika upottaa suomalaista osaamista ja teknologiaa osaksi maahan rakennettavaa infrastruktuuria tai joku muu tekee sen, Nigerian tapauksessa ainakin kiinalaiset. Kuten olen markkinoinnista ymmärtänyt: “vahvaa brändiäkin parempi asia on olla alansa standardi”

Pitäisikö meidän ottaa käyttöön Venäjän kauppaosaamisemme ennakkoluuloton asenne myös muilla kehittyvillä markkinoilla?

Aiheet: , , , , , , , ,

Kannattaisiko meidän brändätä itsemme? (osa 1)

kuva: the cool hunter

Paljon puhutaan siitä miten vahvan brändin omaavalla tuotteella / palvelulla on paljon erilaisia etuja kuten mahdollisuus parempaan katteeseen, asiakasuskollisuuteen ja erottautumiseen. Nyt kun meitä riepottelee tämä taantuman ja laman yhdistelmä eli “laantuma”, niin voisiko itsemme tai osaamisemme myös brändätä?

Voisimmeko tämän itsemme brändäämisen avulla valita paremmin työtehtävämme, vaihtaa työpaikkaa tai vaikka perustaa yrityksen? Henkilökohtaisesta brändäämisestä on todella paljon esimerkkejä varsinkin viihde- ja muotiteollisuudessa, mutta voisimme tuoda jotain elementtejä näistä opeista myös meille peruspulliaisille?

Tuntuu, että meitä kaikenmaailman “hyvin koulutettuja” peruspulliaisia on aikamoinen määrä joka lähtöön ja asiakkaiden sekä työnantajien on entistä vaikeampi erottaa meitä toisistaan. Pienet erot ja se miten niitä viestitään tuntuu korostuvan entistä enemmän myös tulevaisuudessa. Toisin sanoen, homma alkaa muistuttamaan alppihiihdon maailmancupia, jossa ensimmäisen ja viidenneksi tulleen ero voi olla 0,3 sekunttia. Saattaa hyvinkin olla, että entistä enemmän painoarvoa tulee siihen miten osaamme tunnistaa erityisiä ominaisuuksia osaamisessamme sekä sitten vielä markkinoida oikein pakettia nimeltään “minä”.

Minkälaisilla ominaisuuksilla voisimme erottua massasta työelämässä ja miten voisimme parhaiten viestiä niitä?

Aiheet: , , , ,

 

You need to log in to vote

The blog owner requires users to be logged in to be able to vote for this post.

Alternatively, if you do not have an account yet you can create one here.

Powered by Vote It Up